Welcome!

Virtuaalinen puoliverisiittola Ring Dressage sijaitsee Varsinais-Suomessa pienessä kunnassa nimeltään Samara. Tilan omistaa 19-vuotias Wonder, joka on huumorintajuinen ja taitava hevosnainen. Ring Dressagen, eli RD:n, tallista löydät kaikenlaisia hevosia, mutta pääosassa puoliverisiä. Puoliveriset ovat siis RD:n kasvatusrotu ja siihen me panostamme täysin palkein. Talli on suhteellisen suuri tiilirakennus, jossa on 30 tilavaa karsinaa. Päätalli on jaettu kolmeen siipeen, siitostammojen ja varsojen siipeen, orisiipeen ja muiden hevosten siipeen. Talliin ja sen ympäristöön voit tutustua lisää about us-osiossa.

Hevosilla kilpaillaan tiettyinä aikoina, joita kutsutaan kisakausiksi. Kun niillä ei ole meneillään kisakautta, niillä treenataan ahkerasti, mutta hevosten annetaan myös levätä muutaman kerran viikossa. Juhlapyhinä hevosilla on tietenkin viikon tai pari lomaa. Kasvatustoimintaa pyritään pitämään suhteellisen suurena ja kaikki varsat menevät myyntiin, vain murto-osa tallin kasvateista jää tänne.

Kilpailuja RD järjestää niin usein kuin mahdollista. Useimmiten lajeina ovat ihan nämä peruslajit, eli koulu- tai esteratsastus. Leiri-, tunti- tai hoitajatoimintaa tallilla ei ole ollenkaan, mutta valmennuksia järjestämme aina kun löytyy sopiva ajankohta. Noin, eiköhän siinä ollut ne tärkeimmät, toivottavasti viihdyt!

~ Wonder, rrringin@gmail.com

→ Olemme PZT:n jäsentalli
→ VRL:n jäsentalli nro. 3346
Annathan meille äänesi?

Lue blogiamme!
Suosittelemme:
Harbowtown
Skurvash
Indis Villain
Granehill Warmbloods



koodaus © Gabi / White Lane Stud